but too many storms have come and gone

"Pari vuotta sitten kun olin vielä lukiossa, silloinen poikaystäväni hakkasi minut. Kun aloimme seurustelemaan hän oli todella mukava ja huomaavainen, mutta jonkin ajan päästä aloin huomaamaan hänessä jotain erilaista. Viikonloppusin hän ryyppäsi itsensä todella pahaan humalaan ja baarista palattuaan hän hyökkäsi kimppuuni ensin sanallisesti syyttäen minua kaikista hänen ongelmistaan ja sen jälkeen hän aina hakkasi minut. Hän myös aina lupasi muuttua, mutta aina kävi sama juttu. Tuttavilleni jouduin keksimään valheita hakkaamisjäljistäni, enkä ikinä uskaltanut kertoa heille totuutta ennenkuin eräs kaverini tajusi mitä on oikeasti tapahtunut. Kaverini sai minut  jättämään tämän miehen, ilman häntä en varmaan ikinä olisi tehnyt sitä koska olin niin rakastunut. "

- Miia 21v.

you´re just a stranger

"Viime kesänä vietin kavereideni kanssa unelmalomaa Espanjassa. Eräänä bileiltana humalapäissäni päädyin parhaan ystäväni poikaystävän kanssa muhinoimaan samassa sängyssä. Siitä lähtien viestittelimme, kerroimme tuntevamme syvemmin toisiamme kohtaan. Kaverini sai tietää ja poika päätti valita hänet, eli meidän ei pitänyt enää jutella. Hän kuitenkin kyseli miten voin ja sanoi ettei pysty jättämään minua rauhaan. Jotenkin tilanne rauhoittui, eikä enää juteltu. Itkin hänen peräänsä melkein joka päivä. Yhtäkkiä, muutaman kuukauden päästä, samoissa bileissä päädyimme taas suutelemaan tanssilattialla. Poika oli silloin jo kihloissa kaverini kanssa ja he asuivat yhdessä. Menin taas aivan sekaisin.. Ystäväni sai tietää, mutta jotenkin taas antoi anteeksi poikaystävälleen sekä minulle. Tunnen syvää syyllisyyttä vieläkin kaikesta tapahtuneesta. Siitä lähtien, kun he muuttivat yhteen, olemme muiden kavereideni kanssa huomanneet pojan käytöksessä omituisia ja todella huonoja piirteitä. Nyt vahvasti epäilemme hänen kärsivän narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Hän ei kunnioita tyttöystäväänsä, on sairaalloisen mustasukkainen ja omistushaluinen... Hieman fyysistäkin väkivaltaa on jo astunut peliin. Tahdomme pelastaa ystäväni tämän pojan otteesta, sillä tiedämme, että tilanne tulee vain pahenemaan. Ystäväni ei ymmärrä lähteä, koska on niin rakastunut. Mitä voimme enää tehdä? Olemme sanoneet monta kertaa hänelle, että parasta olisi jättää se tyyppi. Vihaan sitä poikaa. Hän "varasti" minulta parhaan kaverini ja kohtelee tätä todella paskasti. Eniten kuitenkin vihaan sitä tunnetta, joka minut vieläkin valtaa, kun näen tai edes ajattelen poikaa. Vihaan kaikkea, mitä hän tekee, ja mitä hän on. Miksi ajattelen häntä vieläkin koko ajan... tämä tunteiden helvetti on niin väsyttävää. Onneksi se on jo vähän helpottamassa."

-Erika 18v. 

Every teardrop is a waterfall

"Kaikki alkoi siitä kun menin yläkouluun. Olin erilaisempi kuin muut; en ollut suosittu, urheilullinen tai muutenkaan mikään erityisen kaunis niinkuin muut meidän luokalla. Olin syrjitty enkä uskaltanut puhua kenellekkään ja välkät kuluivat vessassa itkien.

Muistan kun eräänä talvisena päivänä koulusta päästyäni eräät luokkalaiseni pojat tulivat luokseni ja rupesivat haukkumaan ja tönimään minua. He heittivät minua lumipalloilla ja työnsivät pääni lumeen. " Kuole" oli sana joka kuului heidän suusta. En jaksanut enää, juoksin kotiin ja vedin pillereitä naamaan. Pillerit nielaistuani menin vessaan. Vanhempani ihmettelivät missä olin ja huomattuaan että olen lukittuna vessassa he huusivat nimeäni. Makasin tajuttomana vessan lattialla ja kun vanhempani eivät saaneet vastausta huutoonsa he tiirikoivat lukon auki. Minut vietiin sairaalaan. Siinä oli minun tarinani"

-Emma 16v.

it's so hard

"Kun olin 14-vuotias jouduin raiskauksen uhriksi. Raiskaaja oli minua monta vuotta vanhempi ja tiesin henkilön ennestään. Kävelin kotia kohti, kun kuulin kyseisen ihmisen huutavan:" Tule tänne, minulla on asiaa!". Tyhmänä menin hänen luokseen ja hän tarrasi minuun tiukasti kiinni(en päässyt pois) ja vei minut syrjemmäksi, missä ei ollut ihmisiä. Hän alkoi ottamaan vaateitani pois ja sitten se tapahtui. Vielä viidenkin vuoden jälkeen tunnen pelkoa tapahtuneesta"

- Minna 19v.

I don't recognize you no more

Blogi on tarkoitettu tunteidemme vuodattamiseen anonyymeina tai ilman, älytäksemme että emme ole yksin niin huonojen kuin hyvienkään tunteidemme kanssa. Tarkoituksena on että omia ajatuksiamme, murheitamme tai salaisuuksia joita ei uskalla kertoa kenellekkään muulle lähetetään sähköpostiini ja julkaisen sitten tekstit yksittäisissä postauksissa. Kuviakin saa lähettää (esimerkkinä alhaalla yksi kuva). Toivotaan että ajatuksia tulee, koska jotkut todella tarvitsevat niitä jaksaakseen ja tietääkseen etteivät ole erilaisia.

(sähköposti näkyy profiilissa)

♥